Olen parikymppinen nuori nainen ja ajattelin alkaa kirjoittamaan blogia lähinnä, jotta voin purkaa ajatuksiani ehkä yhdestä elämäni vaikeimmasta ajasta.
Kerronpa siis lyhyesti itsestäni ja elämäntilanteestani...
Olen toistaiseksi vielä opiskelija, mutta valmistuminen häämöttää. Seurustelen "miehen" kanssa joka ei ole tehnyt päivääkään oikeita töitä, eikä tunnu olevan valmis tekemään juuri mitään laillista rahan eteen. Hänen mielestä kavereiden kanssa hengailu, nukkuminen ja pelaaminen on elämän ykkös jutut. Asun edullisessa yksiössä, kutsuisiko tätä aluetta nyt vaikka lähiöksi..? Tämä kyseinen herra X asuu periaatteessa myös täällä, vaikkei hän senttiäkään asumisestaan maksa. Kalliita harrastuksia ei ole vara harrastaa, illat sujuvat koiran kanssa lenkkeillessä. Kavereita minulla ei juuri ole, joka on osittain omaa laiskuuttani, kun en heihin ole jaksanut yhteyttä pitää. Puoli vuotta on kulunut etten ole kuppiloissakaan käynyt, joten kavereita olen nähnyt normaaliakin vähemmän. Sukulaisia on hyvin vähän, jotka hekin asuvat kaukana tai en pidä heihin juuri yhteyttä. Isäni ei voi sietää nykyistä kumppaniani. Lisäksi voisin mainita parisuhteeseemme kuuluvat lukuiset "tappelut" ja molempien riidanhaluisuuden ja mustasukkaisuuden!
Asiaan.. joka on vienyt yöuneni, saanut hermoni kiristymään ja lisännyt lukuisia sanaharkkoja. Noin viikko sitten tein raskaustestin, joka näytti positiivista nyt rv 5+2 . Mainittakoon tässä että olen harrastanut viiden vuoden aikana seksiä ilman ehkäisyä välillä kovinkin aktiivisesti, että tämä riski on ollut tiedossa, oletus kuitenkin etten voi raskaaksi tulla. Testejä olen tehnyt usean kerran kuukautisten ollessa myöhässä, mutta aina ovat negatiivista näyttäneet. Testin tehtyä unohdin sen useaksi tunniksi, kunnes kävin vessassa ja vilkaisin testiä (olettaen tietenkin negatiivista) kaksi viivaa nähdessä meinasi taju lähteä. Herra X on jatkuvasti toivonut että kuukautiseni jäisivät pois "minä haluan vauvan" ruikutusta on kuulunut kyllä molempien suusta. Olen hänelle yrittänyt selittää haluavani lapselle paremmat kasvuolosuhteet, näin köyhässä perheessä olosuhteet ei mielestäni olisi kovin hyvät. Nyt plussaamisen jälkeen olen tuota hänelle vielä enemmän toitottanut, en halua että minun lastani kasvatetaan sossun rahoilla ja että joudumme laskemaan kaupassa riittääkö rahat ruokaan jokaista senttiä myöten. Muttei hänen kanssaan saa kunnon keskustelua aikaan, vaan aina "keskustelu" päättyy siihen että kaikki on minun vika tai mökötämiseen. Opiskelu kun ei suomessa kovin kannattavaa ole, olen joutunut ottamaan opiskelujen aikana huomattavan määrän lainaakin. Toki itse tekisin vaikka sijaisuuksia siihen saakka kun pystyisin, mutta ei siitä elämisen jälkeen paljoa käteen jää vaikka kuinka säästää.
Pää on täynnä kysymyksiä, jos lapsi pidettäisiin... Miten rahat riittää? Mitä tukia ja paljonko? Näitä olen kelan sivuilta koittanut selvittää, mutta en ota selvää mitä kaikkea niitä tuista saisi. Minne koira, lapsi tai molemmat hoitoon jos haluaa käydä jossakin?(kun ei ole autoa eikä ajokorttiakaan) koiran ja vauvan kanssa matkustaminen yksin on mahdoton tehtävä junassa tai bussissa. Onhan noita koirahoitoloita, mutta ei minulla olisi ikinä varaa maksaa 20e vuorokaudessa koiran hoidosta jos esim viikoksi jonnekin haluaa lähteä. Milloin töihin lapsen syntymän jälkeen, aikaisintaan kun lapsi vuoden? Miten pitkiksi hoitopäivät venyisi? Vuoden ikäinen lapsi joutuisi olemaan 9 tuntia päivästä hoitossa, ei kuulosta hyvältä. Olisiko kukaan sukulainen tai kaveri valmis auttamaan? Miten välit sukulaisiin muuttuisi, pysyisikö? Mistä edullinen isompi asunto?
Entä jos jäisin lapsen kanssa yksin? Miten rahat riittäisi? Miten vauva ja koiran ulkoilutuksen saisi sovitettua yhteen?
Toisaalta olen todella iloinen, että olen raskaana ja haluaisin lapsen pitää. olen myös muuttanut elämäntavat kertaheitolla. Liikuntaa olen lisännyt paljon, kahvi ja tupakka on jäänyt pois jne. Netistä selannut kaiken mahdollisen tiedon, ja onhan tuota tietoa koulutuksen kautta jo ennestäänkin. Nyt on vaan se iso päätös edessä, pidetäänkö lapsi vai ei? Entä jos myöhemmin haluankin lapsen enkä sitä voi saada, miten paljon päätös kaduttaa. Vaikka tätä itselleni lähinnä kirjoitankin, toivoisin että jos joku tätä eksyy lukemaan, myös kirjoituksiani kommentoisi! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti