Fiiliksiä

Pahoittelen jatkuvasti tulevia kirjoitus häröjä...

Mikään ei tunnu taas hyvältä.
Ainut positiivinen asia on, että sain kuukausi sitten paperit koulusta. Töitä ei ole löytynyt, enkä ole töiden hakuun jaksanut edes panostaa.

Blogia en ole kirjoittanut, koska olen välttänyt näitä kirjoittamiani asioita. Olen hakenut terapia paikkaa, keskusteluissa on kysytty "oletko käsitellyt abortin" johon olen vastannut kovin epävarmasti "en mä tiiä, olen mä kai". Nyt näitä tekstejä lukiessa totesin etten abortista ole päässyt yli.

Mies on pyörinyt pitkään nurkissani, riidat ovat olleet lähes päivittäisiä. Hän jatkoi valehtelua ja minun on tehnyt mieli ottaa viinaa. Tänään meni hermo, sain hänet pois asunnostani pitkän taistelun jälkeen ja poliiseilla uhkailulla.

Joko tämä on vihdoin ohi?

Viimeisestä kirjoituksesta taas aikaa.

Jälkitarkastuksessa kävin, jossa ottivat vaan verikokeen ja juteltiin asiasta. Painon halusivat myös tarkastaa, vaikka en ole alipainoinen... Helpotukseksi sain kuulla ettei tapahtumien pitäisi vaikuttaa tuleviin raskauksiin. Kaavinnan jälkeen vuotoa kesti noin 2½viikkoa. Seksielämän "palautuminen" ei ole sujunut ihan niin kuin ajattelin. Aiemmin olen ollut kovinkin aktiivinen, mutta nyt ei vaan kiinnosta. Yhdyntä kipujakin on ollut jonkin verran, se nyt on ihan ymmärrettävää.

Jälkitarkastuksessa suosittelivat terapiaa, joka kuulosti ihan hyvältä. Jos vaan jaksan olla aktiivinen terapia paikan saamiseksi. En ole juuri kenellekkään tästä asiasta pystynyt kunnolla keskustelemaan. Sanoivat tarkastuksessa että soittaa jos verikokeissa on jotain. Ei ole soittanut, hyvä niin. Mies pyörii edelleenkin täällä, mutta elämä hänen kanssaan ei ole mitään kovin helppoa. Osaisinpa vaan päästää irti. Voimia ei ole ollut juuri mihinkään, ei edes työn hakuun... Ehkä se tästä vielä, joskus!

Huomenna jälkitarkastus

Vappu mennyt kotosalla, ei ole ollut juhlafiilistä. Huomenna olisi jälkitarkastus. Jännittää, entä jos kaikki ei olekkaan hyvin vaikka niin luulen? Vuotoa ollut vieläkin vähän, mutta kipuja ei juurikaan. Toivon että käynnillä voisi keskustella miten asiat ovat menneet ja miltä nyt tuntuu. Harmittaa jos vaan verikokeet otetaan ja sanotaan näkemiin. Rautaarvot olivat silloin perhesuunnitteluneuvolassa otetussa verikokeessa alhaiset, noin kuukauden rautalääkettä olen syönyt. Hieman ollut vähemmän väsynyt olo, mutta vatsa jatkuvasti sekaisin :/ joten lopetin niiden syönnin. En tosin varmaksi voi sanoa että johtuneeko siitä... huoh.

ja taas kipuja

Pieniä kipuja ollut taas muutamia päiviä, keskiviikkona oikeastaan melko koviakin. Terveydenhoitaja kehotti seuraamaan tilannetta. Jotenkin outoa että sanoi kaavinnan jälkeen että kohtu tuli tyhjäksi mutta tänään kuitenkin reilun sentin kokoinen klöntti tuli vielä. Eikä todellakaan ollut verihyytymää -.- Muuten vuoto ollut melko vähäistä ja vaaleaa limamaista.

Päätä särkee ja kroppaa pakottaa tämä stressaaminen ja unettomuus. Kotona nyhjottäminenkään ei tätä tilannetta taida paljoa parantaa. Vielä melkein viikko jälkitarkastukseen, jospa kaikki olisi sitten hyvin ja koko juttu ohi. Tämän vaikuttaminen mahdollisiin tuleviin raskauksiin myös stressaa.

Eilen ja tänään olen lenkkeillyt jo suht normaalisti, reippaasti kävellessä alkanut koskea oikealle puolelle alavatsaa. Mistä lie johtuu? :S

Mielipiteitäni abortista

Onko abortti väärin?

Niin pitkään kuin sikiötä/lasta ei voisi kasvattaa millään keinoin, laitteilla jne. Ei abortti ole mielestäni väärin. Päätös abortista on aina naisella, hänellä jonka vatsassa lapsen alku kasvaa!

Mielestäni on parempi, ettei lasta maailmaan tuoda jos elämiseen on huonot olosuhteet. Mielestäni on parempi ettei lapsi synny tälläiseen perheeseen jossa asiat eivät ole kunnossa, eikä niitä hetkessä kuntoon saataisi.

Henkilökohtaisesti en esimerkiksi ymmärrä miksi narkkarit, alkoholistit jne päätyvät pitämään lapsen, vaikka varmasti tietää kykenemättömyytensä vanhemmiksi. Luulevatko he että lapsi "pelastaa" heidän elämänsä, ja aineiden käyttö loppuu kuin seinään? Tiedän ettei toimintakyky tuollaisilla ihmisillä ole mitä parhain. Lastensuojelussa tälläiset perheet ovat arkipäivää.

Suoraan voin sanoa, tässä omassa tilanteessani etten ole paljoa itseäni miettinyt. "Lapsen" parasta olen ajatellut... Pitää osata ajatella elämää pidemmälle.

Netissä olen törmännyt henkilöihin jotka ovat tehneet useita abortteja. Mielestäni abortista täytyy oppia jotain, täytyy muuttaa asioita. Itse olen oppinut paljon, vaikka asian käsittely onkin vielä kesken. Herkäksi vetää asioiden ajattelu. Kipuja ei enää ole, tiedä sitten olisiko jos en säännöllisesti särkylääkkeitä napsisi. Itku pääsi taas eilen illalla, kun pohdin herra xlle asiaa, tuntui kovin syyllistävältä kun hän sanoi "oma vikas, oisit antanut sen vaan kasvaa". Että ois se kiva saada edes jonkin moista henkistä tukea.

Kohtutulehdus, kaavinta, henkistä ja fyysistä kipua.

Torstaina kivut kävivät tosi koviksi, käveleminenkin sattui, samoin istuminen. Luovutin, lähdin päivystykseen ystäväni kanssa, lääkäriin en mene ellen oikeasti ole todella kipeä. Sieltä pääsin nopeasti naistentautien osastolle, jossa hoitaja otti verikokeet ja lääkäri ultrasi ja otti vuodosta näytteitä. Ultraaminenkin koski aivan älyttömästi. Ultratessa lääkäri kertoi että kohtuun on jäänyt todennäköisesti istukkaa ja tulehdustakin on. Kuumeen mittasi samalla kun ultrasi ja oli hieman kuumetta. Joutuisin siis kaavintaan, lääkäri pohti että kaavitaanko vielä silloin illalla, mutta päätyivät kuitenkin että toimenpide tehdään vasta aamulla. Itkin koko illan, pelotti, kadutti ja sattui. Olisinko pässyt helpommalla jos olisin antanut raskauden jatkua?

Pääsin huoneeseen jossa oli myös toinen vanhempi naishenkilö. Hoitajat laittoivat tipan ja antoivat sitä kautta muun moassa antibiootteja. Tipan laittokaan ei meinannut onnistua koska suonta ei meinannut löytyä. Minun täytyi soittaa (ex?)miehelle, hän haki avaimeni ja meni kotiini vahtimaan koiria. En luota häneen edes sitä vertaa että hän koirat hoitaa tai ettei kutsu kotiini ketään. Illan mittaan kivut vain yltyivät ja itkin hysteerisenä. "Kämppikseni" toi nenäliinoja :D Kuumekin oli hieman noussut entisestä. Illalla kivut olivat niin kovat että matkalla vieressä olevaan vessaan meinasin tuupertua lattialle kipuihin ja kyyneleet valui pitkin poskia. Sain yöksi buranaa? ja oksikodonia. Sain yöllä muutaman tunnin nukuttua. Kipu, pelko, sairaalan oudot äänet, huriseva sänky eivät auttaneet nukkumaan.

Aamulla toimenpiteen olisi pitänyt alkaa kuudelta mutta lähtö venyi jostain syystä. Sain diapamin ennen toimenpidettä ja jotain kamalan makuista nestettä joka esti vatsantoimintaa. Vaihdoin vaatteet ja myssyn päähän, hoitajat veivät minut leikkausyksikköön jossa ihmiset esittelivät itsensä. En ollut enää niin hysteerinen mutta kyyneleet valui. Olisiko paikalla ollut 4-6 henkilöä? Riisuin housut ja  he asettelivat minut "pöydälle" jalat auki ja laittoivat kiinni vaikka minkälaista vempainta. Viimeinen muistikuva tästä on kun anestesialääkäri esitteli itsensä ja sanoi että laittaa nukutuslääkkeen.

Heräsin noin 10 aikaan, höpisin jotain omiani. Oli outo tunne... Kuin olisin menettänyt koskemattomuuden omaa vartaloani kohtaan? Olin vainoharhainen ja mietin mitä minulle oli tehty? Seurana oli mies hoitaja joka antoi kipuihin suoneen lääkkeitä muutamaan kertaan. Makoilin siellä jonkin aikaa kunnes veivät minut takaisin osastolle, itkin taas. Hoitaja kysyi halusinko keskustella hänen kanssaan. Sain osastolla lisää antibiootteja, kipuja oli vielä. Sain vihdoin ruokaa, olin ollu 18-19 tuntia syömättä, ei sairaalan ruuat oikein maistuneet... Päivällä kivut helpottui, lääkäri ja toimenpiteen tehnyt kirurgi? kävi juttelemassa. Mies tuli seuraksi, johon meinasin menettää hermoni, koitti vitsailla ja käytti suht rajuja otteita, en ollut vitsi tuulella.

Pääsin kotiin sillä ehdolla että en saa olla kotona yksin. Tuntui pahalta kävellä sairaalan läpi kun vastaan tuli ainakin kolme vastasyntynyttä iloisine vanhenpineen. Noin viiden aikaan tultiin kotiin. Matkalla kävimme kaupassa ja apteekissa hakemassa kahta eri antibioottia kohtutulehdukseen. Niitä tulee syödä 3xpäivä viikon ajan + kipulääkkeet. Isäni soitti minulle pitkin päivää, kun vihdoin vastasin oli minun valehdeltava koska hän ei asiaa ymmärtäisi, tuntui pahalta...

Kotona kivut olivat illalla melko kovat ja itketti kun toinen ei ymmärtänyt että minuun sattuu. Lisäksi pelottaa josko kohtulehdus vaikuttaa tuleviin raskauksiin, jos lapsen joskus oikeasti haluan. Yön sain nukuttua ihan hyvin ja tänään ei kipuja juurikaan ole ollut.

Ihmiset valittaa ihan liian pienistä ja turhista asioista.

Itkua, kipua ja pelkoa.

Voi tätä kivun määrä, heräsin aamulla viiden aikaan kipuihin, otin särkylääkkeet jotka auttoivat sen verta että pystyin nukkumaan muutamia tunteja vielä. Aamun koitin touhuilla, laittaa asuntoa kuntoon kun ei ole miehen tavaroita enää niin omille vaatteille on enempi tilaa. Puoli 11 oli pakko ottaa toiset 600mg burana 1 g panadol, koski niin älyttömästi. Aamulla oli kuumeinen olo mutta nyt mittari näytti ainakin ihan normi lukemia. (keskeytyksestä nyt neljä päivää)

Näin muutes unta että herra X puhui minulle jotakin, heräsin ja tajusin että se olikin vain unta. Outo yö.

Tekisi mieli soittaa päivystykseen tai lähtee käymään siellä, mutta pelottaa että joudun kaavintaan tai että on tullut joku tulehdus. Vaikka parempihan se tässä vaiheessa olisi hoitaa. Netistä olen koittanut etsiä abortin jälkeisistä kivuista mutta hyvin vähän tuntuu löytyvän tietoa. Ehkä odotan huomiseen ja kysyn asiasta terveydenhoitajalta, jonne minut passitettiin laihtumisen takia. Vaaka tosin näyttää samaa lukemaa mitä aina ennenkin ja paino-indeksi normaali :)

Itkenyt pitkin aamua, kipujen ja muun pahan olo takia.

Eilen illalla piristyi hieman kun eräs ystävä soitti ja uskalsin hänelle asiasta kertoa, koiriani ihasteltiin lenkillä ja eräs nainen kehui kuinka hyvin koirani käyttäytyy. Ehkä olen onnistunut edes jossakin. Pitäisi tiskata ja siivota... miksi? ei kukaan tänne tule? sama elää koirankarvojen ja hiekan keskellä? Pitäisi tehdä opinnäytetyötä, mutta en oikein kykene keskittymään kun mielessä pyörii aivan muut asiat.

Kuuntele järjen ääntä.

Tuntuu niin pahalta, vaikka tiedän että tämä onkin vain uuden alku, alku kohti parempaa elämää. Sydän itkee verta mutta järki kiittää. Toki toivon että kyseisen henkilön kanssa voisi olla vielä väleissä. Mutta pääasia ettei tarvitse enää alkaa taistelemaan, en tuosta varmaksi sanoisi kun käyttäytyy usein vielä kuin teini-ikäiset. Lähtiessä jätti hänen lompakossa olleet valokuvat laatikon päälle, ehkä tässä pahinta oli se... Henki ei kulje ja itkettää, kun puhelin piippasi ja luin viestin ”muista rakas mä en unohda sinua ikinä”. Voi syyttä tästä tunnemyrskystä myös abortin jälkeisiä hormooneja ja uutta hormoonilääkitystä. Seuraava viesti ”rakastan sinua”. En tiedä yrittääkö saada minua takaisin vai mitä. Enkä tiedä mitä voin vastata, tai kannattaako vastata ollenkaan.

Luottamus on oikeasti minulle sellainen asia mitä ei voi saada takaisin jos sen menettää. Esimerkiksi en kykenisi varmasti luottamaan ihmiseen joka pettäisi minua.

Se mikä ei tapa, vahvistaa! Vai vituttaa perkeleesti?

Muistelen tässä lähi päiviä. Jos lähestyin herra x ää hän oli äkäinen, jos kosketti minua työnsin hänet pois. Jotenkin ihminen kuvotti minua, mutta kun hän lähti olisi tehnyt mieli mennä halaamaan. Joka hetki mietin hänen sanojaan, puhuiko hän totta vai ei? Kun hän lähti kouluun, mietin meneekö han kouluun vai ei? Koska aiemmin hän jäi kiinni ettei koulussa ollut ollut vaan jonkun ”kaverin” luona, vaikka pitkään yritti kiistää.  

Illalla sain puhelun "ollaanko me vielä yhdessä"... hmm, eikö asia mennyt perille? Pää on sekaisin ja ikävä on, sydän ja järki taistelee.

Aika uuden elämän, mistä sellaisen saan?

Nyt riitti tämä epätietoisuus ja ainainen valehtelun kohteeksi joutuminen. Yritän kerrankin ajatella vain itseäni ja sitä etten saa sallia tälläistä kohtelua. "elämä on täynnä valintoja ja elämä on helppoa kun tekee aina hyviä valintoja" tähän täytyisi pyrkiä. Miehen heittäminen pellolle tuo elämääni ison tyhjän aukon, millä sen korvaan?  Tiedän että tulen miettimään useita kuukausia missä tämä mies on ja kenen kanssa, tiedän että tämän jälkeen hän hakee itselleen "lohtua" ja yrittää satuttaa minua mahdollisimman paljon. OLE VAHVA! Tee itsestäsi merkityksellinen, silloin olet todennäköisesti onnellinen. 

Olen aina ollut ihminen joka luulee pystyvänsä muuttamaan muita ihmisiä. Suhteeni ovat usein olleet "pahojen poikien" kanssa. Elämä on vaikuttanut tylsältä "normaali" miehen kanssa. En muista kyseisen ohjelman nimeä missä kerrottiin millaiset naiset päätyvät suhteeseen rikollisten, murhaajien jne kanssa. He itse ovat usein kunnollisia ihmisiä, mutta he kuvittelevat pystyvänsä muuttamaan nämä rikolliset hyviksi ihmisiksi. Harvoin kuitenkaan onnistuen. "Ketään ei voi muuttaa, ihmiset voivat vain itse muuttua niin halutessaan." Tämän kun joskus oppisin. Täytyy yrittää miettiä, millaisen miehn kanssa haluaa elää lopun elämää, saada ehkä lapsia jne? Sellaiseen ihmiseen täytyy voida luollaa ja kunnioitus täytyy olla molemmin puoleista.

Älä satuta kaikkein tärkeintä ihmistä elämässäsi, eli itseäsi!
http://www.avatv.fi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/15-asiaa-joista-sinun-tulisi-luopua-ollaksesi-onnellinen/2012/07/1586357

Abortin jälkeistä oloa ei helpota vauvojen näkeminen, eikä kavereiden postaukset facebookissa vastasyntyneestä vauvasta.

Nyt on alkanut pelottaa. Ehkäisyneuvolassa silloin kerrottiin että vuoto voi kestää kolmekin viikkoa muttei kipuja pitäisi olla kuin parina ensimmäisenä päivänä. Sunnuntaina tein keskeytyksen ja tänään on kuitenkin jo keskiviikko ja välillä vihloo mahaa aivan vietävästi. Minua jo peloteltiin kohtutulehduksella, toivotaan että tästä selvitään ilman lisä ongelmia. Ei voi huokaista helpotuksesta ennen kuin pääsee jälkitarkastukseen.

Jos voisin niin toitottaisin kaikille ihmisille ehkäisyn käytöstä... abortti ei ole kiva kokemus mutta sääli niille jotka ei aborttia pysty tekemään vaikkei heistä vanhemmiksi olekkaan, ja näin lapsi kärsii.

Mietityttää vieläkin tuo mies (ex mies?). Millainen olo minulla olisi nyt jos mies olisi tukenut minua päätöksessä? Minua jotenkin kuvottaa, kun mies vonkasi nämä viimeiset yhdessä olo päivät seksiä jatkuvaan, vaikka  hyvin tiesi kuinka kipeä olin ja ettei seksiä saa harrastaa niin pitkään kuin vuotoa riittää tulehdusriskin takia.

TIKTIKTIK, kello tikittää. Milloin mies tulee hakemaan tavaransa? Ja millä fiiliksellä? Eikö tämä kuitenkin ollut jo ihan tiedossa.

Elämän alun kuolema?

Eilen illalla alkoi jo vuoto. Tänä aamuna 10 aikaan laitoin keskeytys lääkkeet (alateitse). Vähintään tunti piti makoilla jotta tabletit pysyy sisällä. Noin kahden aikaan alkaa vihlonnat/supistukset?, kivut olivat todella kovat, mutta niihin olin varautunutkin. En niinkään siihen muuhun pahaan oloon. "Mies" lähti käymään kaupassa koska tuntui siltä että pärjään sen aikaa. Kauppa kuitenkin tuossa 100 metrin päässä. Kävin vessassa ja alkoi tuntua jotenkin epätodelliselta, ilmeisesti kuumekin nousi, oli todella kuuma, hikipisaroita valui ja vaatteet oli läpimärät. Koitin käydä pitkäkseni, yht äkkiä tuntuu että oksennus nousee pitkin kurkkua, onneksi pussi oli sängyn vieressä. Miehen tultua kotiin näitä kuumotus "kohtauksia" tuli vielä muutama, sanoinkin miehelle että soittaa heti hätänumeroon jos menen tajuttomaksi, yritin pysytellä liikkeessä(heilutella raajoja). Pahaolo+kivut alkoi olla niin sietämättömät että mies näppäili päivystyksen numeron puhelimeeni ja sain soitettua sinne. Sanoivat että pitäisi lähteä käymään siellä tarkistamassa tilanne, jos ei muuten niin sairaankuljetuksella. Olo alkoi kuitenkin noin neljän maissa paranemaan hieman ja jätin sairaalaan lähdön. Kipuja oli pitkin iltaa, välillä koviakin muttei enää pahoinvointia. Illan mittaan kohtu alkoi tyhjenemään ja verta tuli todella paljon. Kello nyt siis vaille 22, ja olo jo sen verta hyvä että pystyssä pysyy.

Keskeytys, mytomaniaa ja raivotauti.

Päätöksestä varmistuessa 6+2 varasin aikaa perhesuunnittelu neuvolaan raskauden keskeytyksen takia, ajan sain ollessani 7+3. Keskustelimme keskeytyksen syistä, elämän tilanteesta jne. otti alateitse ultran, papan ja klamydia&tippuri näytteet. Sain myös pillerit kokeiltavaksi jos vaikka nuo minulle sopisi ja verikokeen otti myös. Tulee kuulema olemaan todella kipeä, kun raskaus näin pitkällä. Sieltä varasivat omalääkärille ajan
 todistuksen saamiseksi 7+5 oli tuo aika, sekä keskeytyksestä noin 3 viikkoa eteenpäin ajan jälkitarkastukseen. Käynti kesti noin tunnin.

Omalääkäri täytti AB1 lomakkeen jossa melko yksityiskohtaisia kysymyksiä ja kirjoitti kipulääke reseptin. Aikaa tuolla kului noin 30min

8+5 aika naistentautien polille. Polilla kyselivät taas samoja kysymyksiä, hieman oli erimieltä jatkoehkäisystä, suosittelivat kierukkaa tai muuta varmempaa kuin pillerit. Ottivat alateitse ultran ja antoivat suunkautta yhden tabletin (estää sikiön kasvun?) sekä ohjeet miten toimia kotona kahden päivän kuluttua kun keskeytyksen tekee kotona 9+0. Polilla meni aikaa noin 30 min.

Pelottaa todella paljon tuo keskeytys, kun kuitenkin just siinä rajalla että sen voi kotona tehdä. Olen todella kipuherkkä. Toisaalta haluan tämän olon (jatkuva pahoinvointi, ilmavaivat, raivokohtaukset) pois. Kotona en saa minkäänlaista tukea, "heitä roskiin vaan" kun puhun keskeytyksestä, pillereiden aloittamiseen sain kommentin "et kyllä aloita niitä". Miten ihminen voi olla noin lapsellinen? Lisäksi olen raivostunut tuon aikaansaamattomuuteen ja jatkuvaan valehteluun että milloin olen heitellyt astioita, milloin ollut kurkussa kiinni. Tiedän ettei valehtelukaan oikeuta väkivaltaan vaikka kuinka pahalta se tuntuisi. Odotan vain sitä että tämä asia olisi kunnossa jotta voisin aloittaa uuden elämän (mies pellolle). Kukaan muu kun ei keskeytyspäivänä minua ole "vahtimassa" että kaikki menee ok. Taitaa olla meidän suhteen aikana toinen peräkkäinen yö kun ukko saa nukkua sohvalla.

Päätös 70/30 keskeytyksen puolesta

Kävin tänään juttelemassa "ammatti-ihmisen" kanssa. Ja alan vahvasti kallistua abortin puoleen.
Listasin muutamia plussia ja miinuksia JOS pitäisin lapsen:

+: saisin toteuttaa hoiva viettiäni
saisin elämääni uuden merkityksen
olisi syytä pitää myös itsestä parampaa huolta
saisin uusia suhteita
-: rahat olisivat jatkuvasti tiukoilla
lapsen elämä ei olisi niin hyvää kuin todennäköisesti esim 5 vuoden päästä
en pääsisi reissaamaan (lapsi ja koira, eikä autoa)
arjesta tulisi monimutkaisempaa
välit muutamaan sukulaiseen katkeaisivat
joutuisin todennäköisesti huolehtimaan lapsesta yksin.

asiaa ei auttanut kun yritin etsiä netistä tietoa miten abortti tarkalleen tehdään, iski silmiini esim http://koti.phnet.fi/petripaavola/abortti.html sivun kuvat... (EI HERKILLE!)

Ensimmäisiä ajatuksia ja ongelmia.

Hei!
Olen parikymppinen nuori nainen ja ajattelin alkaa kirjoittamaan blogia lähinnä, jotta voin purkaa ajatuksiani ehkä yhdestä elämäni vaikeimmasta ajasta.

Kerronpa siis lyhyesti itsestäni ja elämäntilanteestani...
Olen toistaiseksi vielä opiskelija, mutta valmistuminen häämöttää. Seurustelen "miehen" kanssa joka ei ole tehnyt päivääkään oikeita töitä, eikä tunnu olevan valmis tekemään juuri mitään laillista rahan eteen. Hänen mielestä kavereiden kanssa hengailu, nukkuminen ja pelaaminen on elämän ykkös jutut. Asun edullisessa yksiössä, kutsuisiko tätä aluetta nyt vaikka lähiöksi..? Tämä kyseinen herra X asuu periaatteessa myös täällä, vaikkei hän senttiäkään asumisestaan maksa. Kalliita harrastuksia ei ole vara harrastaa, illat sujuvat koiran kanssa lenkkeillessä. Kavereita minulla ei juuri ole, joka on osittain omaa laiskuuttani, kun en heihin ole jaksanut yhteyttä pitää. Puoli vuotta on kulunut etten ole kuppiloissakaan käynyt, joten kavereita olen nähnyt normaaliakin vähemmän. Sukulaisia on hyvin vähän, jotka hekin asuvat kaukana tai en pidä heihin juuri yhteyttä. Isäni ei voi sietää nykyistä kumppaniani. Lisäksi voisin mainita parisuhteeseemme kuuluvat lukuiset "tappelut" ja molempien riidanhaluisuuden ja mustasukkaisuuden!

 Asiaan.. joka on vienyt yöuneni, saanut hermoni kiristymään ja lisännyt lukuisia sanaharkkoja. Noin viikko sitten tein raskaustestin, joka näytti positiivista  nyt rv 5+2 . Mainittakoon tässä että olen harrastanut  viiden vuoden aikana seksiä ilman ehkäisyä  välillä kovinkin aktiivisesti, että tämä riski on ollut tiedossa, oletus kuitenkin etten voi raskaaksi tulla. Testejä olen tehnyt usean kerran kuukautisten ollessa myöhässä, mutta aina ovat negatiivista näyttäneet. Testin tehtyä unohdin sen useaksi tunniksi, kunnes kävin vessassa ja vilkaisin testiä (olettaen tietenkin negatiivista) kaksi viivaa nähdessä meinasi taju lähteä. Herra X on jatkuvasti toivonut että kuukautiseni jäisivät pois "minä haluan vauvan" ruikutusta on kuulunut kyllä molempien suusta. Olen hänelle yrittänyt selittää haluavani lapselle paremmat kasvuolosuhteet, näin köyhässä perheessä olosuhteet ei mielestäni olisi kovin hyvät. Nyt plussaamisen jälkeen olen tuota hänelle vielä enemmän toitottanut, en halua että minun lastani kasvatetaan sossun rahoilla ja että joudumme laskemaan kaupassa riittääkö rahat ruokaan jokaista senttiä myöten. Muttei hänen kanssaan saa kunnon keskustelua aikaan, vaan aina "keskustelu" päättyy siihen että kaikki on minun vika tai mökötämiseen. Opiskelu kun ei suomessa kovin kannattavaa ole, olen joutunut ottamaan opiskelujen aikana huomattavan määrän lainaakin. Toki itse tekisin vaikka sijaisuuksia siihen saakka kun pystyisin, mutta ei siitä elämisen jälkeen paljoa käteen jää vaikka kuinka säästää.

Pää on täynnä kysymyksiä, jos lapsi pidettäisiin... Miten rahat riittää? Mitä tukia ja paljonko? Näitä olen kelan sivuilta koittanut selvittää, mutta en ota selvää mitä kaikkea niitä tuista saisi. Minne koira, lapsi tai molemmat hoitoon jos haluaa käydä jossakin?(kun ei ole autoa eikä ajokorttiakaan) koiran ja vauvan kanssa matkustaminen yksin on mahdoton tehtävä junassa tai bussissa. Onhan noita koirahoitoloita, mutta ei minulla olisi ikinä varaa maksaa 20e vuorokaudessa koiran hoidosta jos esim viikoksi jonnekin haluaa lähteä. Milloin töihin lapsen syntymän jälkeen, aikaisintaan kun lapsi vuoden? Miten pitkiksi hoitopäivät venyisi? Vuoden ikäinen lapsi joutuisi olemaan 9 tuntia päivästä hoitossa, ei kuulosta hyvältä. Olisiko kukaan sukulainen tai kaveri valmis auttamaan? Miten välit sukulaisiin muuttuisi, pysyisikö? Mistä edullinen isompi asunto?

Entä jos jäisin lapsen kanssa yksin? Miten rahat riittäisi? Miten vauva ja koiran ulkoilutuksen saisi sovitettua yhteen?

Toisaalta olen todella iloinen, että olen raskaana ja haluaisin lapsen pitää. olen myös muuttanut elämäntavat kertaheitolla. Liikuntaa olen lisännyt paljon,  kahvi ja tupakka on jäänyt pois jne. Netistä selannut kaiken mahdollisen tiedon, ja onhan tuota tietoa koulutuksen kautta jo ennestäänkin. Nyt on vaan se iso päätös edessä, pidetäänkö lapsi vai ei? Entä jos myöhemmin haluankin lapsen enkä sitä voi saada, miten paljon päätös kaduttaa. Vaikka tätä itselleni lähinnä kirjoitankin, toivoisin että jos joku tätä eksyy lukemaan, myös kirjoituksiani kommentoisi! :)