Fiiliksiä

Pahoittelen jatkuvasti tulevia kirjoitus häröjä...

Mikään ei tunnu taas hyvältä.
Ainut positiivinen asia on, että sain kuukausi sitten paperit koulusta. Töitä ei ole löytynyt, enkä ole töiden hakuun jaksanut edes panostaa.

Blogia en ole kirjoittanut, koska olen välttänyt näitä kirjoittamiani asioita. Olen hakenut terapia paikkaa, keskusteluissa on kysytty "oletko käsitellyt abortin" johon olen vastannut kovin epävarmasti "en mä tiiä, olen mä kai". Nyt näitä tekstejä lukiessa totesin etten abortista ole päässyt yli.

Mies on pyörinyt pitkään nurkissani, riidat ovat olleet lähes päivittäisiä. Hän jatkoi valehtelua ja minun on tehnyt mieli ottaa viinaa. Tänään meni hermo, sain hänet pois asunnostani pitkän taistelun jälkeen ja poliiseilla uhkailulla.

Joko tämä on vihdoin ohi?

Viimeisestä kirjoituksesta taas aikaa.

Jälkitarkastuksessa kävin, jossa ottivat vaan verikokeen ja juteltiin asiasta. Painon halusivat myös tarkastaa, vaikka en ole alipainoinen... Helpotukseksi sain kuulla ettei tapahtumien pitäisi vaikuttaa tuleviin raskauksiin. Kaavinnan jälkeen vuotoa kesti noin 2½viikkoa. Seksielämän "palautuminen" ei ole sujunut ihan niin kuin ajattelin. Aiemmin olen ollut kovinkin aktiivinen, mutta nyt ei vaan kiinnosta. Yhdyntä kipujakin on ollut jonkin verran, se nyt on ihan ymmärrettävää.

Jälkitarkastuksessa suosittelivat terapiaa, joka kuulosti ihan hyvältä. Jos vaan jaksan olla aktiivinen terapia paikan saamiseksi. En ole juuri kenellekkään tästä asiasta pystynyt kunnolla keskustelemaan. Sanoivat tarkastuksessa että soittaa jos verikokeissa on jotain. Ei ole soittanut, hyvä niin. Mies pyörii edelleenkin täällä, mutta elämä hänen kanssaan ei ole mitään kovin helppoa. Osaisinpa vaan päästää irti. Voimia ei ole ollut juuri mihinkään, ei edes työn hakuun... Ehkä se tästä vielä, joskus!

Huomenna jälkitarkastus

Vappu mennyt kotosalla, ei ole ollut juhlafiilistä. Huomenna olisi jälkitarkastus. Jännittää, entä jos kaikki ei olekkaan hyvin vaikka niin luulen? Vuotoa ollut vieläkin vähän, mutta kipuja ei juurikaan. Toivon että käynnillä voisi keskustella miten asiat ovat menneet ja miltä nyt tuntuu. Harmittaa jos vaan verikokeet otetaan ja sanotaan näkemiin. Rautaarvot olivat silloin perhesuunnitteluneuvolassa otetussa verikokeessa alhaiset, noin kuukauden rautalääkettä olen syönyt. Hieman ollut vähemmän väsynyt olo, mutta vatsa jatkuvasti sekaisin :/ joten lopetin niiden syönnin. En tosin varmaksi voi sanoa että johtuneeko siitä... huoh.

ja taas kipuja

Pieniä kipuja ollut taas muutamia päiviä, keskiviikkona oikeastaan melko koviakin. Terveydenhoitaja kehotti seuraamaan tilannetta. Jotenkin outoa että sanoi kaavinnan jälkeen että kohtu tuli tyhjäksi mutta tänään kuitenkin reilun sentin kokoinen klöntti tuli vielä. Eikä todellakaan ollut verihyytymää -.- Muuten vuoto ollut melko vähäistä ja vaaleaa limamaista.

Päätä särkee ja kroppaa pakottaa tämä stressaaminen ja unettomuus. Kotona nyhjottäminenkään ei tätä tilannetta taida paljoa parantaa. Vielä melkein viikko jälkitarkastukseen, jospa kaikki olisi sitten hyvin ja koko juttu ohi. Tämän vaikuttaminen mahdollisiin tuleviin raskauksiin myös stressaa.

Eilen ja tänään olen lenkkeillyt jo suht normaalisti, reippaasti kävellessä alkanut koskea oikealle puolelle alavatsaa. Mistä lie johtuu? :S

Mielipiteitäni abortista

Onko abortti väärin?

Niin pitkään kuin sikiötä/lasta ei voisi kasvattaa millään keinoin, laitteilla jne. Ei abortti ole mielestäni väärin. Päätös abortista on aina naisella, hänellä jonka vatsassa lapsen alku kasvaa!

Mielestäni on parempi, ettei lasta maailmaan tuoda jos elämiseen on huonot olosuhteet. Mielestäni on parempi ettei lapsi synny tälläiseen perheeseen jossa asiat eivät ole kunnossa, eikä niitä hetkessä kuntoon saataisi.

Henkilökohtaisesti en esimerkiksi ymmärrä miksi narkkarit, alkoholistit jne päätyvät pitämään lapsen, vaikka varmasti tietää kykenemättömyytensä vanhemmiksi. Luulevatko he että lapsi "pelastaa" heidän elämänsä, ja aineiden käyttö loppuu kuin seinään? Tiedän ettei toimintakyky tuollaisilla ihmisillä ole mitä parhain. Lastensuojelussa tälläiset perheet ovat arkipäivää.

Suoraan voin sanoa, tässä omassa tilanteessani etten ole paljoa itseäni miettinyt. "Lapsen" parasta olen ajatellut... Pitää osata ajatella elämää pidemmälle.

Netissä olen törmännyt henkilöihin jotka ovat tehneet useita abortteja. Mielestäni abortista täytyy oppia jotain, täytyy muuttaa asioita. Itse olen oppinut paljon, vaikka asian käsittely onkin vielä kesken. Herkäksi vetää asioiden ajattelu. Kipuja ei enää ole, tiedä sitten olisiko jos en säännöllisesti särkylääkkeitä napsisi. Itku pääsi taas eilen illalla, kun pohdin herra xlle asiaa, tuntui kovin syyllistävältä kun hän sanoi "oma vikas, oisit antanut sen vaan kasvaa". Että ois se kiva saada edes jonkin moista henkistä tukea.

Kohtutulehdus, kaavinta, henkistä ja fyysistä kipua.

Torstaina kivut kävivät tosi koviksi, käveleminenkin sattui, samoin istuminen. Luovutin, lähdin päivystykseen ystäväni kanssa, lääkäriin en mene ellen oikeasti ole todella kipeä. Sieltä pääsin nopeasti naistentautien osastolle, jossa hoitaja otti verikokeet ja lääkäri ultrasi ja otti vuodosta näytteitä. Ultraaminenkin koski aivan älyttömästi. Ultratessa lääkäri kertoi että kohtuun on jäänyt todennäköisesti istukkaa ja tulehdustakin on. Kuumeen mittasi samalla kun ultrasi ja oli hieman kuumetta. Joutuisin siis kaavintaan, lääkäri pohti että kaavitaanko vielä silloin illalla, mutta päätyivät kuitenkin että toimenpide tehdään vasta aamulla. Itkin koko illan, pelotti, kadutti ja sattui. Olisinko pässyt helpommalla jos olisin antanut raskauden jatkua?

Pääsin huoneeseen jossa oli myös toinen vanhempi naishenkilö. Hoitajat laittoivat tipan ja antoivat sitä kautta muun moassa antibiootteja. Tipan laittokaan ei meinannut onnistua koska suonta ei meinannut löytyä. Minun täytyi soittaa (ex?)miehelle, hän haki avaimeni ja meni kotiini vahtimaan koiria. En luota häneen edes sitä vertaa että hän koirat hoitaa tai ettei kutsu kotiini ketään. Illan mittaan kivut vain yltyivät ja itkin hysteerisenä. "Kämppikseni" toi nenäliinoja :D Kuumekin oli hieman noussut entisestä. Illalla kivut olivat niin kovat että matkalla vieressä olevaan vessaan meinasin tuupertua lattialle kipuihin ja kyyneleet valui pitkin poskia. Sain yöksi buranaa? ja oksikodonia. Sain yöllä muutaman tunnin nukuttua. Kipu, pelko, sairaalan oudot äänet, huriseva sänky eivät auttaneet nukkumaan.

Aamulla toimenpiteen olisi pitänyt alkaa kuudelta mutta lähtö venyi jostain syystä. Sain diapamin ennen toimenpidettä ja jotain kamalan makuista nestettä joka esti vatsantoimintaa. Vaihdoin vaatteet ja myssyn päähän, hoitajat veivät minut leikkausyksikköön jossa ihmiset esittelivät itsensä. En ollut enää niin hysteerinen mutta kyyneleet valui. Olisiko paikalla ollut 4-6 henkilöä? Riisuin housut ja  he asettelivat minut "pöydälle" jalat auki ja laittoivat kiinni vaikka minkälaista vempainta. Viimeinen muistikuva tästä on kun anestesialääkäri esitteli itsensä ja sanoi että laittaa nukutuslääkkeen.

Heräsin noin 10 aikaan, höpisin jotain omiani. Oli outo tunne... Kuin olisin menettänyt koskemattomuuden omaa vartaloani kohtaan? Olin vainoharhainen ja mietin mitä minulle oli tehty? Seurana oli mies hoitaja joka antoi kipuihin suoneen lääkkeitä muutamaan kertaan. Makoilin siellä jonkin aikaa kunnes veivät minut takaisin osastolle, itkin taas. Hoitaja kysyi halusinko keskustella hänen kanssaan. Sain osastolla lisää antibiootteja, kipuja oli vielä. Sain vihdoin ruokaa, olin ollu 18-19 tuntia syömättä, ei sairaalan ruuat oikein maistuneet... Päivällä kivut helpottui, lääkäri ja toimenpiteen tehnyt kirurgi? kävi juttelemassa. Mies tuli seuraksi, johon meinasin menettää hermoni, koitti vitsailla ja käytti suht rajuja otteita, en ollut vitsi tuulella.

Pääsin kotiin sillä ehdolla että en saa olla kotona yksin. Tuntui pahalta kävellä sairaalan läpi kun vastaan tuli ainakin kolme vastasyntynyttä iloisine vanhenpineen. Noin viiden aikaan tultiin kotiin. Matkalla kävimme kaupassa ja apteekissa hakemassa kahta eri antibioottia kohtutulehdukseen. Niitä tulee syödä 3xpäivä viikon ajan + kipulääkkeet. Isäni soitti minulle pitkin päivää, kun vihdoin vastasin oli minun valehdeltava koska hän ei asiaa ymmärtäisi, tuntui pahalta...

Kotona kivut olivat illalla melko kovat ja itketti kun toinen ei ymmärtänyt että minuun sattuu. Lisäksi pelottaa josko kohtulehdus vaikuttaa tuleviin raskauksiin, jos lapsen joskus oikeasti haluan. Yön sain nukuttua ihan hyvin ja tänään ei kipuja juurikaan ole ollut.

Ihmiset valittaa ihan liian pienistä ja turhista asioista.

Itkua, kipua ja pelkoa.

Voi tätä kivun määrä, heräsin aamulla viiden aikaan kipuihin, otin särkylääkkeet jotka auttoivat sen verta että pystyin nukkumaan muutamia tunteja vielä. Aamun koitin touhuilla, laittaa asuntoa kuntoon kun ei ole miehen tavaroita enää niin omille vaatteille on enempi tilaa. Puoli 11 oli pakko ottaa toiset 600mg burana 1 g panadol, koski niin älyttömästi. Aamulla oli kuumeinen olo mutta nyt mittari näytti ainakin ihan normi lukemia. (keskeytyksestä nyt neljä päivää)

Näin muutes unta että herra X puhui minulle jotakin, heräsin ja tajusin että se olikin vain unta. Outo yö.

Tekisi mieli soittaa päivystykseen tai lähtee käymään siellä, mutta pelottaa että joudun kaavintaan tai että on tullut joku tulehdus. Vaikka parempihan se tässä vaiheessa olisi hoitaa. Netistä olen koittanut etsiä abortin jälkeisistä kivuista mutta hyvin vähän tuntuu löytyvän tietoa. Ehkä odotan huomiseen ja kysyn asiasta terveydenhoitajalta, jonne minut passitettiin laihtumisen takia. Vaaka tosin näyttää samaa lukemaa mitä aina ennenkin ja paino-indeksi normaali :)

Itkenyt pitkin aamua, kipujen ja muun pahan olo takia.

Eilen illalla piristyi hieman kun eräs ystävä soitti ja uskalsin hänelle asiasta kertoa, koiriani ihasteltiin lenkillä ja eräs nainen kehui kuinka hyvin koirani käyttäytyy. Ehkä olen onnistunut edes jossakin. Pitäisi tiskata ja siivota... miksi? ei kukaan tänne tule? sama elää koirankarvojen ja hiekan keskellä? Pitäisi tehdä opinnäytetyötä, mutta en oikein kykene keskittymään kun mielessä pyörii aivan muut asiat.