Kohtutulehdus, kaavinta, henkistä ja fyysistä kipua.

Torstaina kivut kävivät tosi koviksi, käveleminenkin sattui, samoin istuminen. Luovutin, lähdin päivystykseen ystäväni kanssa, lääkäriin en mene ellen oikeasti ole todella kipeä. Sieltä pääsin nopeasti naistentautien osastolle, jossa hoitaja otti verikokeet ja lääkäri ultrasi ja otti vuodosta näytteitä. Ultraaminenkin koski aivan älyttömästi. Ultratessa lääkäri kertoi että kohtuun on jäänyt todennäköisesti istukkaa ja tulehdustakin on. Kuumeen mittasi samalla kun ultrasi ja oli hieman kuumetta. Joutuisin siis kaavintaan, lääkäri pohti että kaavitaanko vielä silloin illalla, mutta päätyivät kuitenkin että toimenpide tehdään vasta aamulla. Itkin koko illan, pelotti, kadutti ja sattui. Olisinko pässyt helpommalla jos olisin antanut raskauden jatkua?

Pääsin huoneeseen jossa oli myös toinen vanhempi naishenkilö. Hoitajat laittoivat tipan ja antoivat sitä kautta muun moassa antibiootteja. Tipan laittokaan ei meinannut onnistua koska suonta ei meinannut löytyä. Minun täytyi soittaa (ex?)miehelle, hän haki avaimeni ja meni kotiini vahtimaan koiria. En luota häneen edes sitä vertaa että hän koirat hoitaa tai ettei kutsu kotiini ketään. Illan mittaan kivut vain yltyivät ja itkin hysteerisenä. "Kämppikseni" toi nenäliinoja :D Kuumekin oli hieman noussut entisestä. Illalla kivut olivat niin kovat että matkalla vieressä olevaan vessaan meinasin tuupertua lattialle kipuihin ja kyyneleet valui pitkin poskia. Sain yöksi buranaa? ja oksikodonia. Sain yöllä muutaman tunnin nukuttua. Kipu, pelko, sairaalan oudot äänet, huriseva sänky eivät auttaneet nukkumaan.

Aamulla toimenpiteen olisi pitänyt alkaa kuudelta mutta lähtö venyi jostain syystä. Sain diapamin ennen toimenpidettä ja jotain kamalan makuista nestettä joka esti vatsantoimintaa. Vaihdoin vaatteet ja myssyn päähän, hoitajat veivät minut leikkausyksikköön jossa ihmiset esittelivät itsensä. En ollut enää niin hysteerinen mutta kyyneleet valui. Olisiko paikalla ollut 4-6 henkilöä? Riisuin housut ja  he asettelivat minut "pöydälle" jalat auki ja laittoivat kiinni vaikka minkälaista vempainta. Viimeinen muistikuva tästä on kun anestesialääkäri esitteli itsensä ja sanoi että laittaa nukutuslääkkeen.

Heräsin noin 10 aikaan, höpisin jotain omiani. Oli outo tunne... Kuin olisin menettänyt koskemattomuuden omaa vartaloani kohtaan? Olin vainoharhainen ja mietin mitä minulle oli tehty? Seurana oli mies hoitaja joka antoi kipuihin suoneen lääkkeitä muutamaan kertaan. Makoilin siellä jonkin aikaa kunnes veivät minut takaisin osastolle, itkin taas. Hoitaja kysyi halusinko keskustella hänen kanssaan. Sain osastolla lisää antibiootteja, kipuja oli vielä. Sain vihdoin ruokaa, olin ollu 18-19 tuntia syömättä, ei sairaalan ruuat oikein maistuneet... Päivällä kivut helpottui, lääkäri ja toimenpiteen tehnyt kirurgi? kävi juttelemassa. Mies tuli seuraksi, johon meinasin menettää hermoni, koitti vitsailla ja käytti suht rajuja otteita, en ollut vitsi tuulella.

Pääsin kotiin sillä ehdolla että en saa olla kotona yksin. Tuntui pahalta kävellä sairaalan läpi kun vastaan tuli ainakin kolme vastasyntynyttä iloisine vanhenpineen. Noin viiden aikaan tultiin kotiin. Matkalla kävimme kaupassa ja apteekissa hakemassa kahta eri antibioottia kohtutulehdukseen. Niitä tulee syödä 3xpäivä viikon ajan + kipulääkkeet. Isäni soitti minulle pitkin päivää, kun vihdoin vastasin oli minun valehdeltava koska hän ei asiaa ymmärtäisi, tuntui pahalta...

Kotona kivut olivat illalla melko kovat ja itketti kun toinen ei ymmärtänyt että minuun sattuu. Lisäksi pelottaa josko kohtulehdus vaikuttaa tuleviin raskauksiin, jos lapsen joskus oikeasti haluan. Yön sain nukuttua ihan hyvin ja tänään ei kipuja juurikaan ole ollut.

Ihmiset valittaa ihan liian pienistä ja turhista asioista.